Onnellisuutta ei tarvitse jahdata

Anna minulle jotain merkityksellistä tehtävää. Anna minun oppia, yrittää ja onnistua kanssasi. Anna minun tuntea, että minulla on paikka ja tarkoitus elämässäsi.

Se tekee minut onnelliseksi.

– Koirasi

Harri Katainen on koiriin erikoistunut eläintenkouluttaja, joka tunnetaan muun muassa Disney+ -sarjasta Karhunkeitto (2025) sekä Susikoira Roi (2022) -tuotannon koirakouluttajana. hän yhdistää käytännön kokemuksen, käyttäytymisen ymmärryksen ja tekoälyn analysointikyvyn auttaakseen koiria ja niiden omistajia ymmärtämään toisiaan paremmin.

Yrityksen tarina

Elokuvien lopputeksteissä voi joskus nähdä tekstin “No Animals Were Harmed” – yhtäkään eläintä ei vahingoitettu. Minulle se on hyvä periaate paljon muuhunkin kuin elokuvien tekemiseen. Kun koira tulee koulutukseen, osallistuu pentujoogaan, harrastaa agilityä, työskentelee tapahtumassa tai on mukana yrityksen järjestämässä tilaisuudessa, vastuu sen kokemuksesta kuuluu meille ihmisille.

Haluan tehdä asioita,

joista jää hyvä kokemus.

Koiranomistajalle se voi tarkoittaa sitä, että arjen ongelmaan löytyy ratkaisu ilman jatkuvaa taistelua koiran kanssa. Harrastajalle sitä, että koira lähtee treeneihin yhtä mielellään kuin ihminen. Pentujoogaan osallistuvalle sitä, että hän saa nauttia pentujen seurasta samalla kun pennuille tilanne on turvallinen ja niiden tarpeita kunnioitetaan.

Yritykselle se voi tarkoittaa kokonaan uudenlaista henkilöstöpäivää, asiakastilaisuutta tai verkostoitumistapahtumaa, jossa koirat auttavat ihmisiä kohtaamaan toisensa vähän tavallista rennommin.

Ja joskus työni tapahtuu kameran edessä. Silloin tavoitteena voi olla saada koira tekemään jotain, joka näyttää katsojasta vaikuttavalta. Tilanteet ovat erilaisia, mutta periaate on aina sama:

Hyvä lopputulos ei riitä,

vaan Myös tapa jolla siihen päästään.

Koira saa olla koira. Sen hyvinvointi ei ole este onnistumiselle, vaan onnistumisen lähtökohta. Siksi haluan voida lisätä kuvitteellisiin lopputeksteihin jokaisen työpäivän jälkeen:

No Animals Were Harmed,

ja Kaikilla oli hyvä päivä.